Hyppää sisältöön

Tiedustelutoiminnan lainmukaisuus ja tarkoituksenmukaisuus

Julkaisuajankohta 26.7.2019 8.21
Kolumni

Tiedusteluvalvontavaltuutettu valvoo tiedustelutoiminnan lainmukaisuutta, ei sen tarkoituksenmukaisuutta. Tiedustelutoiminnan tuloksellisuudella on kuitenkin myös oikeudellista merkitystä.

Yhtenä tiedustelumenetelmän käytön yleisenä edellytyksenä on, että sillä voidaan perustellusti olettaa saatavan tärkeää tietoa tiedustelutehtävän kannalta. Vastaavasti tiedustelutoiminnassa käytettäviä keinoja valittaessa ja niiden käyttöä kohdennettaessa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta ja vähimmän haitan periaatetta: on käytettävä lievintä tuloksellista keinoa, mutta toisaalta myöskään lievyytensä vuoksi tuloksettomaksi ennakoidun keinon käyttö ei ole perusteltua.

Tiedustelumenetelmien käyttöä koskevista vaatimuksista ja päätöksistä on käytävä ilmi ennakollinen arvio niiden oletetusta tuloksellisuudesta. Vähintään yhtä tärkeää on, että tiedustelumenetelmien käyttöä koskevista pöytäkirjoista ilmenee jälkikäteinen arvio niiden toteutuneesta tuloksellisuudesta. Näin tiedustelumenetelmien käytöstä saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää uusissa ennakollisissa tuloksellisuusarvioissa.

Tiedustelutoimintaan kohdistuvat lainmukaisuusvaatimukset ja tuloksellisuusvaatimukset ohjaavat toimintaa tässä lähtökohtaisesti samaan suuntaan. Tiedusteluviranomaisten rajallisia voimavaroja ei ole järkevää käyttää toimintaan, jossa keinot tai niiden kohdentaminen eivät tuota kansallisen turvallisuuden suojelemisessa hyödyllistä tietoa taikka jossa hyödyllisen tiedon erottelu hyödyttömästä vaatii suhteettoman työmäärän.

Tiedustelutoiminnan säädöstason tuloksellisuusvaatimukset liittyvät yksittäisten tiedustelumenetelmien käyttöön. Tiedustelun kaltaiselle perusoikeusherkälle toiminnalle voidaan kuitenkin asettaa myös yleinen toisen asteen tuloksellisuusvaatimus: tiedustelutoiminnan lopputuotteiden eli hankittuihin tietoihin perustuvien tiedusteluanalyysien on oltava laadukkuudeltaan kansallisen turvallisuuden ja siihen sisältyvän perusoikeusjärjestelmän suojaamista palvelevia. Myös tässä toimintaan kohdistuvat oikeudelliset ja toiminnalliset vaatimukset yhtyvät.

Puhtaat tiedustelutoimintaa koskevat kustannus-hyötyanalyysit eivät kuulu tiedusteluvalvontavaltuutetun harjoittaman laillisuusvalvonnan alaan, mutta tiedustelutoiminnan parlamentaarista valvontaa harjoittavaa eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokuntaa ne todennäköisesti kiinnostavat.

Kimmo Hakonen
tiedusteluvalvontavaltuutettu

Sivun alkuun